Sivut eivät näy Googlessa, mikäs nyt neuvoksi?

Työssäni nettisivujen parissa olen usein törmännyt tilanteeseen että yritys tai organisaatio on juuri julkaissut uudet nettisivunsa, mutta Googlesta ne eivät löydy. Kerron tässä muutamia perusasioita miksi näin voi herkästi käydä ja mitä asialle voi tehdä.

Ennakointi unohtuu

Usein uusia sivuja julkaistessa on unohdettu sellainen perusasia että Google hakee tietoa netistä pitkän ajan kuluessa. Näin ollen uudet sivut vaativat aina aikaa jotta ne tulevat näkyviin hakukonetuloksissa. Tätä ongelmaa voi ehkäistä sillä että luodaan jonkinlainen ”esisivu” auki jo varsin aikaisessa vaiheessa. Näin Googlella on ”pureskeltavaa” ja jo jotain avainsanoja, ja kun varsinaiset sivut sitten avataan niin indekseissä on lähtötilanne kunnossa. Esisivu voi sisältää vaikkapa logon, kuvan, yhteystiedot ja jonkinlaisen tarinan (Google arvostaa tekstiä). Täysin keskeneräisiä sivuja ei kuitenkaan kannata julkaista etukäteen, jotta sivuilla olevat rikkinäisyydet ja muut ongelmat eivät karkota asiakkaita (tätäkin joskus tulee vastaan).

Linkkejä puuttuu

Netissä sivu löytyy vain mikäli siihen johtaa linkkejä, ja näitä seuraa tietenkin myös Google. Mitä enemmän sivulle on laadukkaita linkkejä ulkopuolelta, sitä paremmin se löytyy myös Googlesta.

Tässä kannattaa hyödyntää kaikki yhteistyökumppanit, yhteistyösivustot sekä esimerkiksi omat Facebook- ja muut SOME-sivujen linkit kuntoon. Esimerkiksi eräs taideaiheinen sivusto ei löytynyt lainkaan Googlesta, mutta muutama relevantti linkki sai hakutuloksissa näkymään tämän sivuston jo samana päivänä ensimmäisellä hakutulossivulla.

Avainsanat eivät toimi tai niitä ei ole riittävästi oikeissa paikoissa

Sivusto löydetään avainsanojen perusteella ja mikäli avainsanat eivät ole niitä millä loppuasiakkaat hakuja tekevät, niin sivustoa ei löydy. Kovin yleisiä ja kilpailtuja sanoja kannattaa välttää. Esimerkiksi ”sohva” on huono avainsana mutta ”vaalea plyysisohva” on jo paljon parempi. Tähän vielä jos liittää kaupungin, esimerkiksi Helsinki, niin hakutermi on jo varsin tarkka. Tärkeimmät hakusanat tulee löytyä luontevasti sivuston paraatipaikoilta, kuten otsikoista ja title-tekstistä.

Kilpailutilanne tai muuten haasteellisempi tilanne

Tilanne voi usein olla myös se että sivuston toimiala on voimakkaasti kilpailtu. Samalla alueella voi olla useita saman alan yrityksiä ja asiakkaatkin tekevät hakuja näillä tietyillä kilpailluilla hakusanoilla. Usein pitkään toimineilla kilpailijoilla on digimarkkinointisuunnitelma ja esimerkiksi maksettuja mainoksia Googlessa. Maksetut mainokset tulevat Googlen hakutuloksissa heti alkuun, joten niiden voima on suuri.

Tällaisessa tilanteessa ihan perusasioilla ei enää pärjää ja on parempi turvautua hakukoneoptimointiin ja hakukonemainontaan erikoistuneeseen yritykseen, joka suunnittelee yritykselle hakukoneoptimoinnin ja -mainonnan strategian ja ottaa homman haltuun kokonaisuutena. Nettisivujen ylläpitäjälle ja tekniselle toteuttajalle jää tällöin tehtäväksi tehdä tarvittavat viritykset sivuille joita optimointia tehtäessä nousee esille.

* * *

Tässä siis joitakin perusvinkkejä nettisivujen parempaan löydettävyyteen. Perusasioiden kuntoonlaittamisella pääsee usein pitkälle nopeasti, mutta apua kannattaa hakea mahdollisimman pian, jos tilanne tuntuu haastavalta.

Kysymyksiä?

Jäikö joku asia mietityttämään? Mikä sinua askarruttaa hakukoneoptimoinnissa tai löydettävyydessä? Kommentoi alle tai ota yhteyttä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *